Eri suuntausten yhteinen perusta

Buddhalaisuudessa ei ole yhtä kirjaa, jossa olisi esitettynä buddhalaisen opin periaatteet. Kaikilla buddhalaisilla suuntauksilla on omia kirjallisia lähteitä, omia painotuksia, tulkintoja ja harjoituksia. Perusta on kuitenkin sama, Gautama Buddhan opetukset. Yhteisiä näkemyksiä ovat esimerkiksi:

  1. turvautuminen kolmeen jalokiveen (tiratana, triratna): Buddhaan, Buddhan oppiin (Dhamma, Dharma) ja Sanghaan (Saṃgha) eli valaistuneeseen, oppiin valaistumisesta ja harjoittajien yhteisöön;
  2. neljä jaloa totuutta: elämässä on kärsimystä, kärsimykselle on syynsä, kärsimys voi lakata, jalo kahdeksanosainen polku vapautumiseen;
  3. kuva03viisi eettistä ohjetta;
  4. oppi ehdollisesta olemassaolosta: kaikki ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia (paticcasamuppāda, pratītyasamutpāda);
  5. valaistuminen päämääränä.

 

Turvautuminen ja Neljä jaloa totuutta

”Ken turvautuu Buddhaan, Dhammaan ja veljeskuntaan, hän viisauden saavutettuaan näkee neljä jaloa totuutta: kärsimyksen, kärsimyksen syyn, kärsimyksen loppumisen ja pyhän kahdeksanosaisen tien, joka vie kärsimyksen vaimenemiseen. Niissä on varma turvapaikka, niissä on paras turvapaikka. Sinne mentyään ihminen pääsee vapaaksi kärsimyksistään.”

(Dhammapada – Hyveen sanoja, jakeet 190–192, käännös pālin kielestä Hugo Valvanne. WSOY 1953.)

Viisi ohjetta

Sekä maallikkobuddhalaiset että munkit ja nunnat noudattavat viittä ohjetta, jotka Buddha on opettanut (Abhisanda sutta AN 8.39). Ne ovat lupauksia harjoittaa elämää kunnioittavaa ja rakastavaa asennetta kaikkia tuntevia olentoja kohtaan.

Harjoittaja lupaa pidättäytyä

  • vahingoittamasta eläviä olentoja,
  • ottamasta mitä ei ole annettu,
  • vastuuttomasta seksuaalisesta käytöksestä,
  • puhumasta mikä ei ole totta,
  • tajuntaa sumentavista aineista.

Ehdollinen olemassaolo

Kaikki olemassa olevat ilmiöt ovat pysymättömiä ja muuttuvia, ne syntyvät itsensä ulkopuolisista syistä ja ovat olemassa vain silloin, kun riittävät olosuhteet ja edellytykset ovat olemassa. Perinteisesti ehdollisen olemassaolon sykliä kuvataan buddhalaisuudessa myös visuaalisesti, elämän pyöränä. Buddha on käsitellyt aihetta useissa opetuspuheissaan (Assuttavā sutta SN 12.61, Paticca samuppada vibhanga sutta SN 12.2, Samadhi sutta SN 22.5).

Valaistuminen päämääränä

Valaistumiskokemuksesta sanotaan māhayāna-buddhalaisuudessa, että se on viisautta (prajñā), viisauden ylin taso. Tämä ylin oivallus kehittyy vähitellen. Ensimmäinen taso on kuuntelemisella saavutettu viisaus (śrutamayī prajñā), joka saavutetaan kuuntelemalla tai lukemalla buddhalaisia opetuksia luottaen toisen sanaan. Toinen viisauden taso syntyy tutkimisen ja ajattelun kautta (cintamayī prajñā). Buddha itse kehotti tutkivaan asenteeseen: ”Älkää uskoko opetuksiini, tutkikaa niitä, tehkää kokeita.” Kolmas viisauden taso saavutetaan meditoimisen kautta (bhāvanāmayī prajñā). Se on syvällinen, kokemukseen perustuva oivallus, joka muuttaa elämän. Viisauden kolmijakoinen määritelmä on esitetty mm. Prajñāpāramitā-kirjallisuudessa.

Buddhalaisissa harjoituksissa keskeistä on mm. kehittää omaa mieltään myötätuntoiseksi (karuṇā), rakastavaksi (metta, maitrī), iloiseksi / myötäiloa kokevaksi (muditā) ja tyyneksi / tasapuoliseksi (upekha, upekṣā). Viisauden kehittyminen ja vapautuminen ei ole mahdollista ilman epäitsekästä, myötätuntoista asennetta niin ajattelussa, puheessa kuin toiminnassa. Positiivisten mielentilojen (brahmavihāra) harjoituksista Buddha opetti mm. opetuspuheessa ”Rakastava ystävällisyys” (Metta sutta Snp 1.8).